Thursday, June 9, 2011

Bloodflowers

Koko kesä aikaa kirjoittaa kahta esseetä, tätä on vapaus! Olen nauttinut lomasta elvyttämällä piano- ja lukuharrastuksiani, joiden pariin en ollut ennättänyt kouluvuoden aikana. Ennen loman alkua käväisin Helsingissä iiraliinan järjestämässä Kukkaismiitissä ruusuisissa tunnelmissa. Kuvat otti Aimee.

Bonnet: Barellalta lainattu, kirpparilöytöjä?
JSK: Itse kustomoitu, alunperin Vila?
Sukkahousut: Sokos
Värit uhrattiin hiusruusujen näkyvyydelle

Kesääni ei tällä kertaa kuulu ainuttakaan festaria tai keikkaa, mutta sen sijaan matkustan pikaisesti Lontooseen ihastelemaan viimeisen Potter-elokuvan maailmanensi-iltaa ja tähtien loistetta. Suunnitelmiini kuuluu myös hiusrääkki eli operaatio back to blue. Kyllästyin lopultakin läpi kuultavaan punaiseen (mikä hiuksiani vaivaa? T__T), ja päätin palata värimaailmassa hieman taaksepäin. Monen vuoden mustuus ei kuitenkaan lähde kauniisti kerralla, ja jotta päässäni kasvaisi (jo valmiiksi ohutta) karvaa vielä värinpoistosession päätyttyäkin, vaalenen asteittain. Tällä hetkellä hiukseni ovat kuin luumun sävyillä liukuvärjätyt. Tunnelin päässä on kuitenkin varsin toisenlaisia valon taajuuksia - toivottua lopputulosta esittelee 15-kesäinen Aie. →

Ensi viikoksi pakenen läkähdyttävää kuumuutta vilvoittavan meren äärelle. Postaan lisää saaristosta palattuani.